Se on nyt ohi. Vuoden tärkein elokuvajuhla on saanut arvoisensa päätöksen ja Oscar Gaala 2024 -juhlat on juhlittu näyttävästi. Hollywoodin kerma sai pukeutua parhaimpiinsa ja olla esillä hetken kaikkien kiinnostuksen kohteena. Mitä tämän vuoden gaalasta jää mieleen?
Oscar Gaala 2024 muistetaan Oppenheimerista
Joka vuosi joku elokuvista nousee jo hyvissä ajoin kaikkien tietoisuuteen ja tänä vuonna se oli Oppenheimer. Se nousi niin suosituksi, että sanaa melkein odotti kiihkeästi Sanuli -tehtävänä. Sen suosio perustui hyvään ideaan sekä se on jollakin tavalla hyvin ajankohtainen aihe.
Elokuva kertoo ydinpommin isästä Robert Oppenheimerista ja kyseessä onkin varsin massiivinen draamaa sisältävä elokuva. Elokuvan käsikirjoitti Christopher Nolan eikä hän huonoa työtä siinä tehnytkään.
Mukavaa sinällään, että Nolan on ollut Oscar ehdokkaana viisi kertaa aiemmin, mutta vasta Oscar Gaala 2024 toi hänelle täyden potin. Aihe oli kieltämättä haastava, joten ei mikään ihme, että hän siitä vihdoin palkittiin. Elokuva sai kaikkiaan 7 Oscaria, joten yllätyksiä ei Gaala tuonut.
Mistä Oscar Gaala 2024 myös muistetaan?
Oppenheimerin jälkeen tuli jonkinlainen tyhjyys ehkä osaksi sen takia, että sen menestystä osasi odottaa. Pienoinen pettymys kaihersi siksi, että yhtään suomalaista elokuvaa ei ollut mukana. Käsky oli aikanaan myös draamaa, joten miksi Oscar Gaala 2024 ei tarjonnut mitään suomalaista?
Tämän vuoden Gaala muistetaan myös alastomuudesta, sillä John Cena tuli alastomana jakamaan parhaan puvustuksen palkintoa. Tosin ei hän täysin alasti ollut, sillä strategisia kohtia peitti ihonväriset kankaat. Sillä hän keräsi ainakin huomiota enemmän kuin itse palkinnon saanut Holly Waddington Poor Things elokuvan puvustuksesta.
Gaalan katsojaluvut ovat laskussa
Mielenkiintoinen ilmiö on myös se, että Gaalan katsojaluvut ovat kääntyneet laskuun. Sitä on moitittu useana vuotena peräkkäin, milloin mistäkin syystä. Toisinaan se on liian valkoinen ja toisinaan sitä syytetään liian amerikkalaiseksi.
Se on johtanut siihen, että palkittavat elokuvat ovat muuttuneet yhä erikoisemmaksi. Sehän ei sinällään ole mikään huono juttu, että tavanomaisesta ja bulkista erottuvat elokuvat saavat kerralla huomiota osakseen.
Jostakin syystä kuitenkin Oscar Gaala 2024 ei enää kiinnosta tavallista väkeä samalla tavalla kuin aikaisemmin. Liekö katsojat kyllästyneet juontajaan, mutta Jimmy Kimmel juonsi Gaalaa viidettä kertaa varsin suvereenisti eikä sitä voi moittia.
Oscar Gaala 2024 ei ollut Barbien juhlaa
Mielenkiintoista Gaalassa oli se, että Barbie -elokuva ei ollut loppujen lopuksi se, joka kahmi sylin täydeltä palkintoja. Jostain kumman syystä se jäi Oppenheimerille toiseksi, vaikka se sai runsaasti huomiota osakseen valmistumisensa aikoihin.
Olikin mielenkiintoista huomata kahden hyvin erilaisen elokuvan nousevan Oscar Gaala 2024 ilmiöksi paljon ennen sen alkamista. Mielenkiintoa lisäksi se, että herkkä ja makean oloinen Barbie ei pärjännyt lopulta karskille draamalle.
Tätäkin voidaan selittää usealla eri tavalla, mutta loppujen lopuksi tarkkaan ei voi arvata, mikä se lopullinen syy oli.
Mitä Oscar Gaala 2024 jälkeen?
Ensi vuonna puhaltavat jälleen uudet tuulet, uusia elokuvia tehdään suurella rahalla ja niihin panostetaan jälleen paljon. Onko ensi vuonna jo suomalaisten vuoro saada joku oma elokuva mukaan listoille? Tai jopa parhaimmassa tapauksessa päästä palkinnoille?
Sitä ei voi ennustaa heti Oscar Gaala 2024 jälkeen vaan on odotettava ja katsottava, mitä elokuvamaailma kehittelee meidän katsojien riemuksi. Onko se jälleen draamaa vai millainen elokuva onnistuu kahmimaan ensi vuonna suurimman osan Oscareista, kuten asiaan kuuluu. Sitä me jäämme odottamaan.