Klassikkoelokuvat ovat tuttuja lähes kaikille, sillä jokainen on katsonut vähintään yhden sellaisen. Lapsuudesta kaikki varmasti muistavat Disney animaatioklassikot tai amerikkalaiset villin lännen elokuvat. Sota on ollut monen legendaariseksi nousseen elokuvan aihe, mikä johtunee sodan dramaattisesta luonteesta.

Sotaelokuvien klassikot

Varsinkin amerikkalaiset ovat tehneet monia klassikoksi nousseita sotaelokuvia, sillä onhan Hollywood elokuvan mekka. Esimerkiksi Stanley Kubrickin ohjaama Full Metal Jacket nousi nopeasti hittilistoille ja länsimaisen elokuvan kaanoniin. Sen aiheena on amerikkalaisten käymä Vietnamin sota, josta on tehty paljon muitakin hyviä elokuvia.

Muita loistavia sotaelokuvia ovat esimerkiksi Tuntematon sotilas, joka perustuu Väinö Linnan samannimiseen romaaniin. Siinä seurataan suomalaisen konekiväärikomppanian seikkailuja jatkosodan aikana. Elokuvassa tulee hyvin sodan raakuus ja sotilaiden pelko esiin.